Sastamalakotiin nyt myös omaishoidon tuen vapaan ajaksi palvelusetelillä!

01.10.2024

Sastamalakoti on valittu Pirkanmaan hyvinvointialueen omaishoidon tuen palvelusetelituottajaksi.

Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata kolme vuorokautta kuukaudessa silloin, kun hän on sidottu omaishoidettavan hoitoon yhtäjaksoisesti joko ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Vapaita kertyy kaksi vuorokautta niiltä kalenterikuukausilta, jolloin omaishoidettava on ollut kodin ulkopuolisessa hoidossa yli seitsemän päivän ajan.

Jatkossa omaishoitaja voi varata lakisääteisen vapaansa ajaksi läheiselleen hoidon Sastamalakodilta. Palvelu sisältää asumisen viihtyisässä kalustetussa asunnossa, täyshoidon, hoitajan palvelut ympärivuorokautisesti, siivouksen ja pesulapalvelun. 

Vapaan aikaisesta hoidosta hyvinvointialue kustantaa palvelusetelillä suurimman osan. Asiakkaalta suoraan perittävän maksun suuruus on 12,80 euroa vuorokaudelta. 

Jos kiinnostuit palveluistamme, ota rohkeasti yhteyttä sosionomiimme Tiia Mäenpäähän p. 050-5276726 tai tiia.maenpaa@sastamalakoti.fi 

Takaisin